keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Eihän lomalla tarvitse tehdä mitään?

Eilen eikä edellispäivänä ole siis tapahtunut oikeastaan mitään ihmeellistä ja siksipä nyt on vaikea alkaa kirjoittelemaan mitään erityistä. Vietän ensimmäistä kertaa pitkään aikaan oikeaa kesälomaa ja päätin ettei ensimmäiseen viikkoon tarvitse tehdä yhtään mitään, hah.
 Päivän webinaariin en voinut aikaeron takia ottaa osaa. Onneksi se on kuitenkin nähtävissä myös jälkikäteen. Kerkesin siitä jo pätkän katsomaan ja oppimaan miten blogin ulkonäköä mukautetaan.

Tänään olisi tarkoitus käydä ostamassa muutamat keräilytarrat (figurinha), jotta pääsen osallistumaan paikalliseen kisahuumaan ja kehtaan ehkä ottaa joitain kuviakin. Lisäksi haluan käydä katsomassa lähialueen söpöt pikkuputiikit ja ostamassa tuoreita hedelmiä torilta, nam. :)

Tämä kuva on Party'sta (RJ), jossa kävin viime 
 Brasilian matkallani joulu-tammikuussa
  Kuten kuvan taiteellisuudesta voi päätellä, en ole sitä itse ottanut..

Tajusin vasta, etten ole muistanut edes kirjoittaa ensimmäiseen julkaisuuni missä päin Brasiliaa olen. 
Saavuin Brasiliaan São Pauloon sunnuntaina paikallista aikaa noin kello 6. Matkaan lähdin Suomesta lauantaina jo iltapäivällä. Lennolla Madridiin päiviteltiin sopivasti väliaikatilanteita Suomi-Tshekki -pelistä. Vaihdoin konetta Madridissa ja ajoitus vaihtoajalle oli loistava, saavuin Madridin kentälle kymmenen minuuttia ennen Mestareiden liigan loppuottelun alkua. Oli lentokentän työntekijöilläkin vaikeuksia tehdä töitä, kun kaksi oman kaupungin joukkuetta pelasivat finaalissa vastakkain. Ja mikä parasta, kerkesin sopivan vaihtoajan ansiosta jännitämään toisen puoliajan lisäminuuttit ja ei enää niin jännitävän jatkoajan. 




Ai niin ja Brasiliassa on tällä hetkellä talvi, joten täällä myös pääsee nauttimaan ainoastaan Suomen kesäsäästä.





Toivon, että ehkä sitten huomiseen mennessä olen tehnyt jotain mielenkiintoista mistä kirjoittaa enemmän...

1 kommentti:

  1. Mukava kuulla, että olet löytänyt tallenteen! :)

    Suomen kesäsää on tänään hivuttanut elohopean peräti viiden asteen tuntumaan. Täytyy toivoa, etteivät kaikki tämän vuoden hellepäivät tulleet jakoon jo viime viikolla.

    Kerropa, millaisia some-havaintoja siellä päin voi tehdä? Ovatko ihmiset samanlaisia kännykän hivelijöitä kuin kotimaassa.

    VastaaPoista