Päätin ilmoittautua Sosiaalinen media tutuksi - kesäkurssille, vaikken mikään aktiivinen sosiaalisen median käyttäjä, tai ehkäpä juuri siksi osallistuin. Toivon kurssin myötä oppivani enemmän sosiaalisesta mediasta ja sen käytön järkevästä hyödyntämisestä. Pyrin myös saamaan kurssin suoritettua pois alta mahdollisimman nopeasti.
Sillä olen tällä hetkellä Brasiliassa ja tulen olemaan täällä kisojen alkupäiviin asti, ajattelin lisäksi päivitellä siihen liittyen. Erityisesti mielenkiintoista on näiden kuvassa näkyvien tarrojen keräily. Näiden tarrojen suurin keräilijäryhmä ei ole meinaan lapset vaan aikuiset. Tarroja pyritään saada jokaisen joukkuueen jokaisen pelaajan lisäksi myös esimerkiksi stadioneista. Jos paketista tullut tarra jo löytyy, niin se koitetaan saada vaihdettua kauppakeskuksissa ja stadioneiden parkkipaikoilla olevilla vaihtopisteillä. Ja näitä vaihtajia löytyy niin aina nelivuotiaista keräilijöistä aina jo eläkeiän saavuttaneisiin naisiin ja miehiin.
Huom. Sain heti tänne tultuani myös oman tarrakirjan, mutta se on ja tulee luultavasti myös pysymään tyhjänä. :D

Tervetuloa mukaan! Olet ryhmässä 3 eli Orvokki. Mitä aktiivisempi olet, sitä enemmän opit. Odotamme uteliaina postauksiasi brasilialaisesta arjesta ja tietysti kisahulinasta.
VastaaPoistaMites Brasiliassa onko mitään kisojen vastaisia protesteja näkynyt? Uutisissa on ollut aika usein juttua jopa mellakointeihin kärjistyneistä protesteista. Vai onko sikäläisiin jo purrut kisakärpänen?
VastaaPoistaTerveisin Suomi +5C.
Olen São Paulossa, missä protestit kuuluvat arkipäivään. Futikseen liittyviä protesteja ei tällä hetkellä ole, mutta uskon, että viikon lopulla tai ensi viikon alulla niitä riittää, jos julkisten hinnat nostetaan samoin kuin Federations cupin aikaa... Poliisitkin lopettivat lakkonsa ja ilmeisesti armeija lähti favellasta :D Kaikki odottavat kisoja ja se kyllä näkyy kaupoissa ja kaduilla. (näkyi kyllä Suomessakin jo ainakin Lidl-myymälöissä)
PoistaJännä juttu. Juuri nuo yksityiskohdat puree ja on mielenkiintoisia! Hienoa.
VastaaPoista