keskiviikko 13. elokuuta 2014

Digitarina viimein oikeassa muodossa?

Olen tapellut digitarinani toimivuuden kanssa sunnuntaista lähtien. Päätin toteuttaa digitarinani PowerPointina, jonka dioissa on myös puhetta selventämässä dioja. No ihanainen Microsoft Office päätti sitten vanhentua kesken digitarinan teon, joten jatkoin sen tekoa OpenOfficella, jolla on suhteellisen paljon samoja ominaisuuksia. En käyttänyt Googlen Slide-sovellusta, sillä sillä ei saa lisättyä ääniä (ainakaan minä en osaa). 

No saan työn valmiiksi ja kokeilen miten se aukeaa PowerPointilla, no sehän ei aukea! Palautukseen tunti aikaa ja työni ei aukea, JES. Otan uudelleen käyttöön OpenOfficen ja lisään äänet uudelleen ja tallennan sen odf-muodossa tavallisen ppt tilalla, toivoen, että se aukeaisi normaalisti sillä. Kun avaan esityksen koneellani se tietysti aukeaa OpenOfficella ja toimii moitteetta, joten päätän palauttaa sen. Myöhemmin tajua, etten edes kokeillut uudestaan avata sitä PowerPointilla, joten laitan opettajille sähköpostia kysyäkseni, mikäli tiedosto aukee normaalisti. Saan vastauksen, että tiedosto aukeaa, mutta äänet eivät kuulu -.- No enpäs tajunut laittaa tiedostoa tikulle, jotta voisin sen töiden jälkeen saada kuntoon. Eilen sattui vielä olemaan toinen kesäluento heti töiden jälkeen eli en saanut esitystä vielä eilennäkään fixailtua. 

Tänään sitten vihdoin muistin SharePointin, jota saa käytettyä myös ilman aktiivista Office-tiliä. Koska mikään ei voi sujua SharePoint ei avaa tiedostoa vaan lataa ja lataa, se ei siis avannut mitään tiedostoja. Päästi hakemaan pilvestä tietoja ja avasi äänet, muttei päästänyt muokkaamaan tai vaihtamaan diaa. Ensimmäisen tunnin siis tappelin SharePointin kanssa. Koska osaan olla hieman tyhmä, en tajunnut, että kyse voi olla myös Chromesta. Koska vihaan Exploreria, otin käyttöön Mozillan, jonka SharePoin alkoi taas toimia (Jee ensimmäinen tunti hukattu). Sitten toinen; Sharepointin PowerPoint toiminnot eivät olekaan aivan samat kuin normaalissa PowerPointissa, eli en saa lisättyä ääniä siellä, joten siis äänet pitää lisätä ensin (jotenkin) jotta saan sen tallennettua. Lataan Officen tabletille ja kirjaudun sinne, jotta saan pilvestä esityksen auki. (Miksi en tehnyt tätä aiemmin???). Koska oli samalla sähköpostilla käyttänyt jo Officea, se ei antanut minulle pitkää kokeilujaksoa, mutta sain äänet lisättyä tallennettua, minkä jälkeen tallennan työn taas pilveen ja saan jopa avattua sen koneellla. Whoa, olen yllättynyt :) 

Minä joka en ole tekniikan ihmelapsi sain digitarinani valmiiksi. Siitä ei tullut aivan yhtä spektaakkelimainen kuin toivoin, mutta siinä toimii äänet!!! Teknisien vaikeuksiin meni onneksi kuutisen tuntia enkä kerennyt heittämään konetta ikkunasta, siinä kohtaa kun asiat eivät menneet ihan niin kuin toivoin. xD No nyt on työ valmis ja kurssi itsearviointia vaille valmis. Sen tekeminen jää toiselle päivälle, sillä nyt tämä kone sammuu.





PS. Vinkkinä kaikkille; maksetaan Microsoftille Officesta ja elämä on helpompaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti