Muistan, kun olin ala-asteella ja ihanaakin ihanammalla pikkusisarellani oli tapana olla tapana purra ihmisiä kun häntä suututti tai kun hänellä oli tylsää. Siitä tavasta taisi olla vaikea päästä eroon, mutta jos oikein muistan, se ei enää jatkunut kuudennen ikävuoden jälkeen. Mutta kaikki eivät voi olla yhtä ihania ja hyvin oppivaisia kuin siskoni.
Luis Suárez on urugualainen jalkapalloilija, joka nousi suosiooni vuonna 2010, jolloin hän torjui
joukkueensa välieriin. Uruguay - Ghana ottelun jatkoajan viimeisillä minuuteilla Suárez todellakin torjui käsillään Ghanan maalintekoyrityksen. Hän sai tilanteesta punaisen kortin. Ja Ghana sai rangaistuslaukauksen, mutta Ghanan rangaistuslaukaus lensi ylärimaan. Ottelu jatkui rangaistuslaukauksiin asti, jotka Uruguay voitti ja eteni välieriin. Tuota rikettä voitaisiin pitää hyvänä rikkeenä, mutta entäs tätä tuoreinta?
Uruguayn viimeinen alkulohko-ottelu ja tasapeli ei riitä. Italia on voitettava tai puolivälierä paikka jää haaveeksi. Keltaisen kortin ensimmäisellä puoliajalla saanut Balotelli joutuu vaihtoon, ettei hän hankkisi punaista. No tämäpä ei auttanut italian Marchisio saa punaisen kortin, ainakin näin tvn katsojan silmin heppoisesti. Tässä kohtaa aloin jo hieman toivoa, ettei kannattamani Uruguay saisikaan maalia tai ainakaan tuomaripelin takia. No sitten tulee pelin varmasti hulvattomin hetki kun Luis Suárez puree, eikä vain vahingossa vaan oikeasti puree, italialaispelaajaa. Hän ei saa tästä mitään rangaistusta ja peli saa jatkua. Italialaispelaaja näyttää hartiassaan olevia hampaan jälkiä tuomarille ilman seurausta. Ja tosiaan tämä aikuinen mies puri toista pelaajaa eikä edes ensimmäistä kertaa (olen edelleen shokissa). Tämän seurauksena olin vaihtanut jo Italian kannalle, kun Uruguay tekee maalin ja tiputtaa Italian. Suarez, aikuinen mies, joka siis PURI toista pelaajaa, saa tapauksesta kahdeksan ottelun pelikiellon, mutta onko tämä riittävä? Etsiessäni videota tapauksesta minulle selvisi, ettei tämä ollut edes ensimmäinen purukerta vaan kolmas! Hän on aiemminkin saanut vastaavasta tapauksesta rangaistuksen, mutta se ei ilmeisesti ole auttanut. Mitä meidän tulisi tehdä tällaiselle purevalke urugualaiselle?
Nyt on Suomeen kotiuduttu, vaikkei matkalaukku heti mukaan tullutkaan. Matkalaukku on kuitenkin vihdoin saapunut tälle mantereelle. Se myös toimitettiin perässäni Turkuun, kun en halunnut jäädä kotiin sitä odottelemaan.
Lomaa jäljellä vielä viikko ja nyt olisi juhannus. Ilmakin on niin loistava, että tyydyn jäämään sisälle syömään hyvin ja seuraamaan futista. Kiitos kisojen myöskään unirytmi ole palannut normaaliksi. Eikä tule varmaan lähiaikoina palaamaankaan kun pitää melkeen joka yö puoli kolmeen valvoa. Pelin vai kaksi olen siksi tyytynyt katsomaan vasta seuraavana aamuna.
Nyt on pakko lähteä tvn ääreen....
Kolme viikkoa Brasiliassa meni liian nopeasti ja kotimatka
alkoi eilen illalla. Tällä hetkellä poljen, kirjaimellisesti poljen, virtaa
puhelimen akkuun Brysselin lentokentällä, jotta se kestäisi vielä viimeisen
lennon. Täytyy myöntää, että tämä polkeminen tuntuu ihmeen hyvältä, kun on
kohta vuorokauden vain istunut. Pikku hiljaa tuntuu, että tuntokin alkaa
palailla jalkoihin.
Mutta nyt takaisin viimeisiin tapahtumiin Brasiliassa.
MM-kisat alkoivat aika mahtavissa tunnelmissa. São Paulo täyttyi turisteista,
joita muuten näkee hyvin harvoin. Avajaispäivänä oli meluinen; kun normaalisti
kaupungin äänet koostuvat lähinnä autojen äänistä, kaikui torstaina torvet
aamusta alkaen. Avauspelissä pelanneen Kroatian kannattajia oli saapunut
yllättävän paljon, myös meksikolaisia oli huomattavasti. Oikeastaan kaikilla
muilla olikin sitten Brasiliaan viittaavat vaatteet yllään kotimaasta
riippumatta.
Iltapäivään mennessä katuja suljettiin väen paljouden tieltä.
Joillekin kaduille ilmestyi screenejä baarien vierelle. Voisin sanoa, että
kaikki pubit, joista löytyi tv, olivat täynnä ihmisiä. Me päädyimme erään
baarin terassille aitiopaikalle, kun halusimme oikeasti nähdä avajaiset ja
pelin, emmekä vain nauttia väen paljouden tuottamasta tunnelmasta. Ohessa
olevasta videosta näkee Neymarin rangaistuslaukausta seuraavat tunnelmat. Kun
ympärillä on noin sata brasilialaista ja muutamia muita oli tunnelma aika
katossa. Harmi vaan, etten ole siellä näkemässä loppuja Brasilian pelejä…
Koska olen tylsä valitsin some-sovellukseksi Youtuben. Minulla on tunnukset Youtube-palveluun, mutten ole sitä käyttänyt muuhun kuin viedoiden katseluun ja toistolistojen tekemiseen. Nyt huomasin vasta ensimmäistä kertaa, että sillä saa myös muokattua videoita.
Koska en ole lisännyt omia videoita kyseiseen palveluun, kokeilin sovellusta valmiiksi ladattujen videoiden avulla, joille oli annettu muokkauslupa. Lisäksi videoon saa lisättyä musiikkia ja kuvia. Ominaisuuksiltaan se muistuttaa tällaiselle ymmärtämättömälle Windowsin Moviemakeriä. Sen käyttö vaikutti todella helpolta, niin helpolta, että jopa minä sitä osasin käyttää.
Työelämässä Youtube toimii tärkeänä markkinointikanavana. Sinne on helppo lisätä esittelyjä yrityksestä ja sen toiminnasta tai vaikkapa televisiossakin pyörivä yrityksen mainos. Youtube toimii Google-tilisi avulla ja siellä julkaistut videot ovat jaettavissa helposti kaikissa yleisimmissä some-palveluissa ja ainakin Facebookissa, kuten myös täällä Bloggerissa, kyseiset videot ovat myös katsottavissa ilman, että joudut siirtymään itse Youtubeen.
Youtubessa julkaistujen videoiden tulee olla hauskoja, mielenkiintoisia ja erottua suuresta joukosta, jotta niitä jaettaisiin. Itse ihatuin Volkswagenin Brasiliassa pyörivään mainokseen. Näin sen ensimmäisen kerran elokuvissa ja halusin löytää sen uudelleen joten etsin sen käsiini Youtube palvelussa, josta löysin siitä kaksi versiota. Näin näistä yhdistetyn version elokuvissa ja muokkasin Youtuben muokkaustyökalun avulla tästä lähes samanlaisen kuin millaisena sen näin. Koska minulla ei ole oikeuksia kyseisiin viedoihin, päätin lisätä ne tähän kahtena erillisenä ja jokainen voi itse valita kummasta pitää enemmän.
Muistaako kukaan Kupla peliä? Minä ainakin muistan. Sitä kun näkee vanhan kuplavolkkarin ja pitää lyödä vierustoveria? Se mitä sen jälkeen tapahtuu riippuu pelin versiosta. Minulle lyöjä on yksinkertaisesti nopein ja voittaja. Tuota peliä pelatessa kului nopeasti lapsena pitemmätkin automatkat, kun sai ihan luvalla lyödä sisaruksia...
Koska Penedon reissu kesti vähemmän aikaa kun suunnittelimme ja sää pysyi lämpimänä, päätimme suunnata São Paulon sijasta rannikolle. Matkalla jouduimme ylittämään Brasilian ylängön, jonka tiet ovat hyvin mutkikaita ja kapeita. Tästä syystä lyhyehköltä kartalla näyttävä matka vie aikaa yllättävän paljon aikaa. Maisemat ovat kuitenkin niin uskomattomia, ettei se pelkääjän paikalla istujaa haitannut, ainakaan kun hän huomasi kuinka paljon Brasilian maaseuduilta löytyy Beetlejä. Sain lyödä kuskia aika monta kertaa ennen kuin kerroin mistä on kyse. Olisi varmaan pitänyt jättää kertomatta, sillä sen jälkeen peli muuttui tylsäksi. Olisin myös säästynyt muutamilta mustelmilta jos olisin vain yksinäni huudellut kuplia, hah...
Praia Grande
Rannikolle saavuttuamme valitsimme kaupungiksi Ubatuban ja etsimme kivan hotellin. Heti kuin saimme tavarat huoneeseen juoksimme rannalle nauttimaan ihanasta auringon paisteesta ja helteestä. Ensimmäinen päivä kuluikin nopeasti rannalla. Seuraavana päivänä kävimme katsomassa Projeto Tamarin kilpikonnia. Luulimme, että pääsisimme katsomaan niitä rannalle luonnossa niin kuin osassa näissä Projeto Tamarin toimi pisteissä. Tämä paikka oli painottui kuitenkin kilpikonnien hoitoon ja vieraille esiteltiin eri kilpikonna lajeja. Koska emme päässeet siellä rannalle päätimme vielä ennen lähtöä käydä Praia Grandella viimeistä kertaa. Päivä oli kuitenkin huomattavasti tuulisempi, joten päätimme lähteä takaisin kotiin.
Kuulimme uutisista, että metrolakko jatkuu edelleen. Tämä myös vaikutti päätökseemme lähteä ajoissa takaisin. Halusimme kuitenkin ajaa nopeamman moottoritien sijasta rannikkoa pitkin, sillä näköalat olivat mahtavampia.Matka São Pauloon vei vain pari tuntia, mutta matka São Paulon sisällä vei toiset kaksi tuntia.
Olin kuullut aiemmin, että Brasiliassa on vanha suomalainen siirtokunta, jossain Rion ja São Paulon välillä. Tiesin, että alueella toimii Suomi-museo ja suomalaisen kansantanssinryhmä. Minua ne eivät oikeen kiinnostaneet vaan ennemminkin se miltä Suomi näyttää Brasiliassa.
Lähdimme aamulla ajamaan kohti Rion osavaltiossa sijaitsevaa Penedoa. Matkan oli tarkoitus kestää kolmisen tuntia, mutta toista päivää jatkunut metrolakko hidati pahasti liikennettä. Sinne kuitenkin päästyämme oli ilma ihanat kolmisenkymmentä astetta (ennen lähtöä minua varoitettiin alueen kylmästä vuoristo ilmasta).
Toivo Uusikallion perustama Penedo on ainoa Brasiliassa sijaitseva suomalainen siirtokunta. Tosin Suomea alueella puhuvia on paikallisen Suomi-klubin mukaan enää vain parisenkymmentä. Suomalaisuuus näkyy enää vain paikkojen nimissä ja arkkitehtuurissa. Oli hienoa nähdä paikka, mutta ei siellä kyllä montaa päivää jaksa olla. Alueella on kivoja hotelleja bnb-paikkoja, tosin internetti toimi useimmiten hyvin heikosti. Suomi-kylässä on söpöjä pikkuputiikkeja ja paljon paljon suklaata ja jäätelöä myynnissä. Illan saa hyvin kulumaan raintoloissa. Lähialueelta löytyy myös useampi kalastuspaikka sekä vesiputouksia. Me kuitenkin saimme kaikki nähtävyydet,jotka meitä yhtään kiinnosti, vierailtua puolessatoistapäivässä, joten päätimme lyhentää neljän päivän reissumme kahteen.
Reissun aikana muistin myös kirjautua paikkoihin Foursquaren avulla. Sieltä löytyy yllättävän paljon paikkoja, myös pienemmistä kaupungeista. Seuraavaksi minun pitää alkaa etsimään some-sovelluksia, joissa voin käsitellä kuvaa ja ääntä. Jos totta puhutaan, en ole varma tiedänkö valmiiksi yhtään tällaista sovellusta...
Disneyn Leijonakuninkaasta on nyt tehty musikaali. Musikaalia esitetään parhaillaan ympäri maailmaa. Kävin katsomassa kyseisen musikaalin Brasiliassa. Valitettavasti esityskielenä oli portugali. Koko tarina ja kappaleet olivat kuitenkin suoraan Disneyn elokuvasta, joten se ei haitannut. Musikaali oli loistava. Suosittelen ehdottomasti kaikille.
Paulistat rakastavat ostoskeskuksiaan ja elokuvateattereitaan. Huom. olen kuulemma nyt virallisesti paulista, koska olen syönyt pastelin. Siksi olen myös käynyt viime viikon aikana neljästi elokuvissa. Pääsin kahden tavallisen 3D elokuvan lisäksi elokuvateatteriin, jossa tarjoilut tuotiin asiakkaiden pöydille elokuvan alussa (huom niitä ei saanut viedä itse lainkaan), lisäksi meille oli omat pöytälamput ja penkkien asentoa sai muutettua napin painalluksella aina makuuasentoon asti. Pääsin myös katsomaan 4DX elokuvaa, mikäli oli myös täysin erilainen kokemus. Elokuvateatterin savukone ei ollut vielä mitään, kun tuolit alkoivat liikkumaan elokuvan mukana, seuraavaksi tunsit iskuja selässäsi ja molempien korviesi vierestä "ammuttiin ilmaa", kaiken lisäksi sait muutama kerran vielä vettä naamaasi. Kokemus sekin. Tosin tuntuu, että teatterit jäivät jo elokuvia paremmin mieleen...
Sitten takaisin Sosiaalisiin medioihin. Kuten viime postauksessa taisin jo mainita aloin Pintrestin lisäksi käyttämään Foursquarea. No tarkemman tutustumisen jälkeen minulle selvisi, että itse Foursquare on tarkoitettu lähinnä vain paikan jakamiseen ja sen sosiaalisen verkostoitumisen palvelu on siirretty mobiilisovellukseen Swarmiin. Swarm toimii Foursquaren rinnalla, en vielä kuitenkaan ole ymmärtänyt mikä näiden ero on, koska mielestäni voit tehdä molemmissa samat asiat. Latasin siis puhelimeeni molemmat ja kokeilin muutamia toimintoja. Lisäksi huomasin (yhdistämällä Facebookin kanssa), että sinne on liittynyt huomattava määrä ystäviänikin ja aloin saamaan kaveripyyntöjä ennen kuin edes ymmärsin mistä on kyse.
Olen nyt koko päivän koittanut miettiä, mihin tätä Foursquarea voisi käyttää omalla alallani, mutta on vaikeaa keksiä käyttöä sille yrityksenä. Yksityisenä henkilönä voit jakaa sillä sijaintiasi ja arvostella tai jättää neuvoja kyseisistä paikoista. Nämä arvostelut tietysti vaikuttavat yrityksiin ja foursquare tarjoaa heille mahdollisuuden
olla "ylläpitäjiä omissa yrityksissään; lisätä aukioloajat, maksutavat, verkko sivut yms. ja osallistua keskusteluun asiakkaiden neuvojen/arvostelujen suhteen.
Koska halusin tietää tarkalleen mitä yritykset voivat palvelulla tehdä perustin itselleni kokeiluyrityksen. Merkitsin paikan yksityiseksi, kuten sovellus neuvoi, ellei kyseessä ole muille ihmisille avoinna oleva paikka. No pian sieltä kuitenkin pyydettiin takuuksi rahaa (jotta luottavat minun olevan omistaja). Tässä kohtaan päätin luovuttaa ja poistaa paikan. Mutta ei tämä kokeilu täysin hyödytön ollut :) Ymmärsin, että Foursquarea voivat käyttää minkä alan yritykset vain. Se ei ole ainoastaan ulkoiseen käyttöön. vaan sitä voidaan käyttää myös yrtyksen sisällä. Voit luoda sinne kokoushuoneita ja ilmoittaa tapaamisista Foursquaren avulla. Lisäksi voit suurissa tapaamisissa tarkistaa paikalla oleiden määrän sen perusteella, ketkä ovat kirjautuneet siässn tapahtumaan. Tapaamisten jälkeen muut työntekijät voivat jättää kommentteja ja mietteitä tapaamisesta, joiden avulla yritystä ja tapaamisia voidaan kehittää.
En ehkä keksinyt odotetuinta tapaa käyttää sovellusta, mutta tulevana toimistorottana ei ole helppo keksiä, miten kirjautumisiani maailman toiselle puolelle voitaisiin hyödyntää yrityksenä. Kyllähän niitä tapoja varmasti löytyy ja paljon, mutta en vain niitä juuri nyt keksi...
Tekstiä on paljon ja kellokin alkaa olla paljon, joten tämä riittänee ja läpi luku ja korjauksetkin saavat jäädä myöhemmäksi, ettei palautusajat ylity :)