Kolme viikkoa Brasiliassa meni liian nopeasti ja kotimatka
alkoi eilen illalla. Tällä hetkellä poljen, kirjaimellisesti poljen, virtaa
puhelimen akkuun Brysselin lentokentällä, jotta se kestäisi vielä viimeisen
lennon. Täytyy myöntää, että tämä polkeminen tuntuu ihmeen hyvältä, kun on
kohta vuorokauden vain istunut. Pikku hiljaa tuntuu, että tuntokin alkaa
palailla jalkoihin.
Mutta nyt takaisin viimeisiin tapahtumiin Brasiliassa.
MM-kisat alkoivat aika mahtavissa tunnelmissa. São Paulo täyttyi turisteista,
joita muuten näkee hyvin harvoin. Avajaispäivänä oli meluinen; kun normaalisti
kaupungin äänet koostuvat lähinnä autojen äänistä, kaikui torstaina torvet
aamusta alkaen. Avauspelissä pelanneen Kroatian kannattajia oli saapunut
yllättävän paljon, myös meksikolaisia oli huomattavasti. Oikeastaan kaikilla
muilla olikin sitten Brasiliaan viittaavat vaatteet yllään kotimaasta
riippumatta.
Iltapäivään mennessä katuja suljettiin väen paljouden tieltä.
Joillekin kaduille ilmestyi screenejä baarien vierelle. Voisin sanoa, että
kaikki pubit, joista löytyi tv, olivat täynnä ihmisiä. Me päädyimme erään
baarin terassille aitiopaikalle, kun halusimme oikeasti nähdä avajaiset ja
pelin, emmekä vain nauttia väen paljouden tuottamasta tunnelmasta. Ohessa
olevasta videosta näkee Neymarin rangaistuslaukausta seuraavat tunnelmat. Kun
ympärillä on noin sata brasilialaista ja muutamia muita oli tunnelma aika
katossa. Harmi vaan, etten ole siellä näkemässä loppuja Brasilian pelejä…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti