Disneyn Leijonakuninkaasta on nyt tehty musikaali. Musikaalia esitetään parhaillaan ympäri maailmaa. Kävin katsomassa kyseisen musikaalin Brasiliassa. Valitettavasti esityskielenä oli portugali. Koko tarina ja kappaleet olivat kuitenkin suoraan Disneyn elokuvasta, joten se ei haitannut. Musikaali oli loistava. Suosittelen ehdottomasti kaikille.
Sitten takaisin Sosiaalisiin medioihin. Kuten viime postauksessa taisin jo mainita aloin Pintrestin lisäksi käyttämään Foursquarea. No tarkemman tutustumisen jälkeen minulle selvisi, että itse Foursquare on tarkoitettu lähinnä vain paikan jakamiseen ja sen sosiaalisen verkostoitumisen palvelu on siirretty mobiilisovellukseen Swarmiin. Swarm toimii Foursquaren rinnalla, en vielä kuitenkaan ole ymmärtänyt mikä näiden ero on, koska mielestäni voit tehdä molemmissa samat asiat. Latasin siis puhelimeeni molemmat ja kokeilin muutamia toimintoja. Lisäksi huomasin (yhdistämällä Facebookin kanssa), että sinne on liittynyt huomattava määrä ystäviänikin ja aloin saamaan kaveripyyntöjä ennen kuin edes ymmärsin mistä on kyse.
Olen nyt koko päivän koittanut miettiä, mihin tätä Foursquarea voisi käyttää omalla alallani, mutta on vaikeaa keksiä käyttöä sille yrityksenä. Yksityisenä henkilönä voit jakaa sillä sijaintiasi ja arvostella tai jättää neuvoja kyseisistä paikoista. Nämä arvostelut tietysti vaikuttavat yrityksiin ja foursquare tarjoaa heille mahdollisuuden
olla "ylläpitäjiä omissa yrityksissään; lisätä aukioloajat, maksutavat, verkko sivut yms. ja osallistua keskusteluun asiakkaiden neuvojen/arvostelujen suhteen.Koska halusin tietää tarkalleen mitä yritykset voivat palvelulla tehdä perustin itselleni kokeiluyrityksen. Merkitsin paikan yksityiseksi, kuten sovellus neuvoi, ellei kyseessä ole muille ihmisille avoinna oleva paikka. No pian sieltä kuitenkin pyydettiin takuuksi rahaa (jotta luottavat minun olevan omistaja). Tässä kohtaan päätin luovuttaa ja poistaa paikan. Mutta ei tämä kokeilu täysin hyödytön ollut :) Ymmärsin, että Foursquarea voivat käyttää minkä alan yritykset vain. Se ei ole ainoastaan ulkoiseen käyttöön. vaan sitä voidaan käyttää myös yrtyksen sisällä. Voit luoda sinne kokoushuoneita ja ilmoittaa tapaamisista Foursquaren avulla. Lisäksi voit suurissa tapaamisissa tarkistaa paikalla oleiden määrän sen perusteella, ketkä ovat kirjautuneet siässn tapahtumaan. Tapaamisten jälkeen muut työntekijät voivat jättää kommentteja ja mietteitä tapaamisesta, joiden avulla yritystä ja tapaamisia voidaan kehittää.
En ehkä keksinyt odotetuinta tapaa käyttää sovellusta, mutta tulevana toimistorottana ei ole helppo keksiä, miten kirjautumisiani maailman toiselle puolelle voitaisiin hyödyntää yrityksenä. Kyllähän niitä tapoja varmasti löytyy ja paljon, mutta en vain niitä juuri nyt keksi...
Tekstiä on paljon ja kellokin alkaa olla paljon, joten tämä riittänee ja läpi luku ja korjauksetkin saavat jäädä myöhemmäksi, ettei palautusajat ylity :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti